Uutiset

Uutiset2019-08-20T10:50:36+00:00

Johtoajatuksena uusia sivuja luodessa on ollut, että yrityksemme ja palvelumme olisivat aiempaa helpommin asiakkaitten löydettävissä ja lähestyttävissä.

Jari Rönkkö, CEO, Xpoint International Oy

Tervetuloa uudistuneille kotisivuillemme!

Johtoajatuksena uusia sivuja luodessa on ollut, että yrityksemme ja palvelumme olisivat aiempaa helpommin asiakkaitten löydettävissä ja lähestyttävissä.

Olemme pyrkineet tuomaan toimintaperiaatettamme sekä hankintaprosessia tutuksi mahdollisimman selkeästi sekä tekstien että infografiikan avulla. Halusimme, että myös sivuilla esiintyvät kuvat kertovat työstä jota teemme, niinpä niissä esiintyy osia, joita tuotamme asiakkaittemme käyttöön. Samasta syystä halusimme kuvat myyjistä ja työntekijöistä yhteystietoihin, tällä porukalla tätä työtä teemme, hyvällä otteella.

Jokaisen palveluosion alta löytyy nyt lisäksi yhteydenottolomake, jonka kautta meille on kätevää jättää yhteydenottopyyntö tai lisäkysymyksiä palveluistamme.

Uutisosiossa kerromme jatkossa ajankohtaisista asioista ja uutisista, ja meidät löytää myöskin Facebookista.

Elokuisin terveisin

CEO
Jari Rönkkö

elokuu 19th, 2019|

Ota yhteyttä!

Palvelumme parantavat todetusti asiakkaidemme kilpailukykyä ja toiminnan joustavuutta. Haluatko kuulla palveluistamme lisää? Ota ihmeessä yhteyttä, kerromme niistä mielellämme.

Ota yhteyttä >